Hermanni Hirvi ja haitarin varjo -näytelmä

Hermanni Hirvi seikkailee jälleen Keski-Suomessa

Hermanni Hirvi ja haitarin varjo -koko perheen musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa 23.8.2008 kello 16.00 Mäki-Matin perhepuistossa Jyväskylässä. Muutaman Mäki-Matin esityksen jälkeen Hermanni ystävineen suuntaa Jyväskylän puistoihin ja muihin Keski-Suomen kuntiin. Hermanni kuusen juurella.Kyseessä on melkoinen erikoisuus Keski-Suomen teatterikentässä, sillä kyseessä on jo neljäs Hermanni-aiheinen esitys.

Tällä kertaa Hermanni Hirvi astuu, tosin erinäisten mutkien jälkeen, sankarihirven saappaisiin kuningas Halitsompon valtakunnassa kaukaisella Tsulapulan saarella. Sinne päätyvät tarinassa myös Hermannin vanhat ystävät Karoliina-tyttö, Paula Piikkilanka ja Kristo Kaukoputki. Hermannin hirmuksi näyttämölle livahtavat jälleen myös hurjat Hirvikärpäset. Yleisö tekee tuttavuutta lisäksi ainakin merirosvojen päällikköön, Benjamin Kuulapäähän.

Teksti ja ohjaus ovat olleet joka kerralla Erkki Teittisen käsialaa. Hän on jyväskyläläinen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on työskennellyt lukuisissa ammatti- ja harrastajateattereissa.

Hermanni Hirven roolin tekee tänä vuonna Esko Huttunen. Näytelmän laulut on työryhmän tekemiä, päällysmiehenä on ollut edelliskesän Hermanni Hirvi ja oopperan kummitus -näytelmässä Pertti Bassoa esittänyt Aleksi Hirvonen.

Aiemmat Hermanni Hirvi -näytelmät ovat saaneet niin katsojilta kuin kriitikoiltakin kiitosta värikkyydestä, vauhdikkuudesta ja katsojien hoksottimiin luottavasta otteestaan. Tästä pidetään kiinni nytkin. Sanomalehti Keskisuomalaisen kriitikko Maija-Liisa Westman totesi edelliskesän Hermanni Hirvi ja oopperan kummitus -esityksestä muun muassa seuraavaa: "Tunnin mittaisen esityksen aikana ei kuulunut kyllästynyttä kitinää tai väsymyksen huokauksia sen kummemmin lasten kuin aikuistenkaan suusta. Teittisen käsikirjoitus tarjosi pureskeltavaa kaikenikäisille katsojille. Se oli nokkela, muttei kikkaileva."

Katso tarkat esitystiedot Esitykset-sivulta!